Kelaranta & Lappalainen suunnittelivat palkintokorokkeen Veteraaniyleisurheilun MM-kilpailuihin
Posted by WMA2009 | Filed under Uutiset
VETERAANIYLEISURHEILUN MM-KILPAILUILLE TYYLIKÄS PALKINTOJENJAKOKOROKE
Veteraaniyleisurheilukilpailujen järjestäjät tekivät tuloksekasta yhteistyötä Lahden Ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin kanssa. Toisen vuosikurssin opiskelijat Ilkka Kelaranta ja Isko Lappalainen suunnittelivat palkintojenjakokorokkeen ja taustasermin.
Kuvateksti: Ensi kesän menestyneimmät veteraaniurheilijat astuvat Kelaranta&Lappalaisen suunnittelemalle palkintokorokkeelle
Työn alussa suunnittelijat kartoittivat veteraanikilpailujen historiaa ja perinnettä. – Kansainvälisen kilpailun ollessa kyseessä halusimme tuoda mukaan suomalaisuutta ja luonnonläheisyyttä, kertoo Ilkka Kelaranta, joka opiskelee teolliseksi muotoilijaksi.
- Lisäksi tutustuimme ympäristöön ja halusimme ottaa mukaan paneelirakentamisen ja kerroksellisuuden, toteaa kalustemuotoilijaksi opiskeleva Isko Lappalainen. Palkintojenjakokoroke sijoitetaan Urheilukeskuksen rakennusten väliin siten, että
taustalla näkyy hyppyrimäet. – Hiihtomuseon päädyn rakenteiden kerroksellisuus toistuu palkintojenjakokorokkeessa, joka tehdään haavasta, kertoo Isko, Mikkelistä kotoisin oleva puuseppä.
Myös kerroksellinen rakentaminen näkyy palkintojenjakokorokkeessa samoin kuin taustasermissäkin. – Itse rakenteisiin ei tule mitään logoja vaan ideana on, että niihin voidaan kiinnittää aina tarvittavat logo tai teksti, kertoo Isko. Palkintojenjakokorokkeen numerot ovat valaistu, joten koroketta voidaan käyttää myös pimeinä aikoina.
Kuvateksti: Muotoiluinstituutin opiskelijat Isko Lappalainen ja Ilkka Kelaranta kokeilevat juoksuasentoa, vaikka suunnittelemalleen palkintokorokkeelle heillä ei ole vielä ikänsä puolesta asiaa.
TALKOOTYÖSTÄ SAA UUSIA YSTÄVIÄ
Veteraaniyleisurheilun MM-kilpailujen talkoolaisten rekrytointi on kevättä kohden vilkastunut. Pariskunta Sirkka ja Raimo Savinen ovat tuttu näky jo useamman vuoden ajan lahtelaisissa urheilutapahtumissa.
“On mukava olla porukassa mukana ja tehdä hyödyllistä työtä”, sanoo varastotehtävissä työskentelevä Raimo Savinen. Monessa mukana olevat Saviset harmittelevat ainoastaan sitä, ettei mökillä ehdi käymään niin usein kuin ennen. Sirkka on useimmiten työskennellyt muonituspuolella ja kertookin ostavansa tarvittavat tuotteet edullisista paikoista.
“Lisäksi olemme tutustuneet mukaviin ihmisiin ja joistakin on tullut jopa ystäviä, joiden kanssa vierailemme toistemme luona”, iloitsee Sirkka.









