Kevät etenee — n. 3 kuukautta MM-kilpailuihin!
Posted by WMA2009 | Filed under Uutiset
Talven hiihtokisat on hiihdetty, ja on aika siirtää katseet jo tulevaan kesään ja sen suureen huipennukseen, Veteraanien Yleisurheilun MM-kilpailuihin 2009.
Urheilukeskuksen stadionkenttä on jo melkein sulanut talven jäljiltä, ja vihernurmi paistaakin jo menneen talven lumien ja suojapeitteiden alta. Urheilukeskuksessa onkin jo päästy valmistelemaan tulevan uuden jalkapallokauden avauspotkuja, ja tietysti kilpailukenttiä valmistellaan ja suunnitellaan Lahteen saapuvia Veteraanien Yleisurheilun MM-kilpailijoita ja heidän seuralaisiaan varten.
Eri osa-alueilla tehdään kovasti töitä kiihtyvällä tahdilla, ja kisajärjestelyt ovatkin jo hyvällä mallilla. Toimitsijarekrytointi on myös päässyt täyteen käyntiin. Ensimmäiset yleiset toimitsijakoulutukset järjestettiin 21.3. ja 4.4., joissa ilmoittautuneita oli mukavan iso määrä saapunut paikalle, yhteensä n. 350 toimitsijaa.
Näissä yleiskoulutuksissa jaettiin yleistietoa tulevan kesän MM-kilpailuista ja myös yleiskatsausta eri sektoreiden toimenkuviin. Nyt kun yleiskoulutukset on pidetty, sektorikohtaiset koulutukset pääsevät alkamaan ja kouluttamaan omaa väkeään tärkeisiin tehtäviin.
Kaikenkaikkiaan toimitsijoita on jo kasassa n. 800, mutta toki vielä otamme vastaan uusia toimitsijahakemuksia. Täytä toimitsijahakemus sivuillamme tai tule pistäytymään toimistollamme Urheilukeskuksessa.









